HeikkiSantala Iskee avoimesti; perinteisten arvojen puolesta

Nyt sekoilee valtakunnansyyttäjä

NYT SEKOILEE VALTAKUNNANSYYTTÄJÄ

 

Oikeusoppineet ovat jatkuvasti kritisoineet maamme oikeuslaitosta sen haparoinnista, perustuslain vastaisista tuomioista, ja kansalaisten oikeusturvan loukkauksista ja vaarantamisista.

 

Korkein oikeus on joutunut purkamaan omia, lainvastaisia tuomioitaan. Ja jättänyt niitä myös arvovaltasyistä purkamatta.  Oikeuden jäsenten nimittämisessä on harjoitettu räikeää kähmintää  (HS 7.3.2010/D2; Päätös, josta ei voi valittaa; Petri Sajari).

 

Oikeutta onkin lisääntyvässä määrin pitänyt hakea maamme rajojen ulkopuolelta.

 

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) on antanut Suomelle ihmisoikeusrikkomuksista tuomioita enemmän kuin  kaikille muille pohjoismaille yhteensä. Se on vastaansanomaton osoitus oikeuslaitoksen sekoilusta. Valtiosääntöasiantuntijoiden kannanotoille on viitattu kintaalla.

 

Oikeusministeriö on saanut sapiskaa heikosta lainvalmistelusta. Esimerkkinä edellisen oikeusministeri Tuija Braxin  (vihr) perustuslain vastainen parkkisakko-lakiesitys. Nykyinen oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (rkp) ei saa oikein mitään aikaiseksi.

 

Tällä kerralla sekoilee valtakunnansyyttäjävirasto, Helsingin Alppilan koulun opettaja Antti Korhosesta, opetusviraston poliisille tekemän rikosilmoituksen / tutkintapyynnön kanssa.

 

Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske käynnisti Antti Korhosta vastaan "on syytä epäillä, että rikos on tehty" tarkoittavan esitutkinnan. Poliisi oli kuitenkin jo selvityksessään todennut, ettei rikosta ole tapahtunut; eikä esitutkintaan siten ole laillisia edellytyksiä (esitutkintalaki 449/1987).

 

Esitutkintalain 13 §:n mukaisesti "Esitutkinnan toimittaa poliisi, jollei erikseen ole toisin säädetty."(muut viranomaiset ovat rajavartio-, tulli- ja puolustuslaitos).

 

ENNEN esitutkinnan aloittamista poliisin nimeämän tutkinnanjohtajan on selvitettävä, onko esitutkinnalle, eli "on syytä epäillä", perusteita. Ellei ole, niin esitutkintaa ei saa aloittaa.

 

Tämä sen takia, ettei ketään aseteta aiheettomasti epäillyn asemaan. Esitutkinnasta luopumisesta tai sen aloittamisesta päättää itsenäisesti tutkinnanjohtaja; poliisi. Ei syyttäjä.

 

Lain mukainen tämän tapauksen tutkinnanjohtaja, poliisikomisario, totesi selvityksessään, ettei Antti Korhonen ole syyllistynyt rikokseen. Poliisi vapautti hänet siten kaikista epäilyistä.

 

Lain mukaan rikosilmoituksen tutkinta olisi pitänyt lopettaa tähän. Tämä olisi ollut Korhosen oikeusturvan kannalta välttämätöntä. Mutta näin ei tapahtunut !

 

Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalskeen toimin esitutkinta väkisin pantiin käyntiin.

 

Tätä oikeusoppineet ihmettelevät; rikos- ja prosessioikeuden professori Matti Tolvanen, Itä-Suomen yliopisto: " - Ei syyttömiä saa rikoksesta epäillä. Kun epäily poistuu, on tutkintakin lopetettava. Tämä on aika poikkeuksellista. Poliisi on monesti sanonut, ettei tässä ole rikosta tapahtunut. Siihen ei oikein sovi, että tutkintaa jatketaan."  (IL 18.4.)

 

On syytä todeta että tässä tutkitaan ainoastaan sitä, onko Antti Korhonen syyllistynyt rikokseen. Poliisin mukaisesti ei ole syyllistynyt.

 

Tässä ei siis tutkita Korhosen irtisanomisen laillisuutta. Se on kokonaan oma ja erillinen työoikeudellinen oikeudenkäynti. Siihen ei valtakunnansyyttäjällä ole mitään valtuuksia.'

-   Ettei vain olisi puurot ja vellit julkisuuden paineessa menneet sekaisin ?

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

29Suosittele

29 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (30 kommenttia)

Käyttäjän helanes kuva
Esa Helander

Toisaalta tapaus on saavuttanut sellaiset mittasuhteet, että sen perusteellinen selvittäminen vaikuttaa välttämättömältä. Onko poliisilla ollut kaikki se aineisto, jota on tullut tippa tipalta esiin? Tuskin on. Eli siltä pohjalta, varsinkin kun asialla on yhteiskunnallisesti huomattavan suuri merkitys. Vääriin signaaleihin ei kerta kaikkiaan ole varaa.

Käyttäjän HeikkiSantala kuva
Heikki Santala

Poliisihan tuli tässä toisessakin selvityksessään samaan tulokseen : "Korhonen ei ole syyllistynyt rikokseen".

Ei ihmistä voi leimata julkisesti "on-syytä-epäillä-rikolliseksi" sen perusteella, paljonko tapaus saa huomiota mediassa.

Ihmisillä on ja pitää olla suoja myös kaikkea virkavaltaisuutta vastaan. Eikä hänen tekemisiään saa tutkia myöskään tutkijoiden oman nahan turvaamiseksi.

Kyllä meidän kannattaa pitää laillisista perusoikeuksistamme tiukasta kiinni. Niin paljon kuin niitä jatkuvasti nakerretaankin.

Käyttäjän helanes kuva
Esa Helander

Ainainen "on syytä epäillä" juuri on kaikkein pahinta. Tämä geissi adresseineen on jo vahingoittanut koululaitostamme kyllin. Tämän kirjoitan olematta ollenkaan kenenkään puolella ketään vastaa. Paitsi kyllä tietenkin oikeuden puolella. Ja koulurauhan puolella.

Kari Virtanen Vastaus kommenttiin #3

Ajatteletko, että adressi oikeuden ja koulurauhan puolesta on sinua vastaan?

PS. ennakkosensurentoihin kirjoituksiin ei periaatteessa pitäisi vastata.

Käyttäjän HeikkiSantala kuva
Heikki Santala Vastaus kommenttiin #22

En nyt ymmärrä mitä tarkoitat. Mutta tietysti kannatan adressia koulurauhan puolesta. Sellaisista adresseista kuitenkin pysyn poissa, joissa ryhdytään tuomioita jakamaan. Mieluimmin puolesta kuin vastaan.

Sorry; vasta nyt honasin, että kysyttiinkin toiselta ;-)

Kari Virtanen Vastaus kommenttiin #24

Tarkoitin tätä:
HS: "Tämä geissi adresseineen on jo vahingoittanut koululaitostamme kyllin"

Kari Virtanen Vastaus kommenttiin #24

Ja myöskin tätä: Kommenttisi on tallennettu ja julkaistaan, kun blogin kirjoittaja on hyväksynyt sen.

Käyttäjän HeikkiSantala kuva
Heikki Santala Vastaus kommenttiin #26

OK; mutta kerro olenko jyvällä, kun oletan "hyväksyn" - napilla vain kommentin julkaistavaksi; en välttämättä olevani samaa mieltä ?

Kari Virtanen Vastaus kommenttiin #27

Olen itseasiasta kanssasi runsaasti samaa mieltä, mutta en ennakkosensuuristasi.

Käyttäjän helanes kuva
Esa Helander Vastaus kommenttiin #22

En nyt ole ihan perillä siitä mitä adresseja on liikkeellä. Ilmeisesti ainakin adressi ko. opettajan puolesta. Sitä ja sen kaltaisia tarkoitin, adresseja jotka allekirjoitetaan tunnekuohun vallassa tietämättä kaikkia asiaan liittyviä yksityiskohtia.

Koulurauhan puolesta -adressi on nimestä päätellen ok., mutta en allekirjoita mitään adresseja. Ne pääsääntöisesti vain aiheuttavat harmia itse asialle.

Blogistin ennakkosensurointi lienee tosiasia sekin, siihen en ota kantaa.

Käyttäjän EskoKokko kuva
Esko Kokko Vastaus kommenttiin #3

Esa Helanderin "koulurauha" puheita ja kirjoituksia on syytä epäillä. Kuuluko hän siihen samaan "rottaporukkaa", joka on kaiken opeillaan saanut aikaiseksi. Tämän päivän Hesarissa psugologian erikoislääkäri, joka on päivittäin tekemisissä näiden häiriköiden ja heidän perheittensä kanssa. Antaa Esalle vastauksen asiaan ja asiantilaan. Lueppa se!

Kari Kuuva

Niin niin mutta kun tuo valtakunnansyyttäjävirasto ala Kalse & Ilman on sitä mieltä että suomen kansaa on ohjattava tiukalla kädellä heidän mielipiteiden ja linjauksiensa mukaisesti, eli on se sitten oikein tai tykätäänkö siitä sitten tai ei.

Urpo Upi Tamminen

Tätä minä jo pelkäsin jo aavistelin.

Alexius Manfelt

Minä vaan kysyn, milloin tekemätön on teko?

Tässähän siitä on kyse.

Matti Heikkinen

Tämä nyt haisee siltä, että on tuomio on jo varma, syytettä vain vielä mietitään.

Mitä tuohon Henrikssoniin tulee, niin onhan hän kunnostautumassa p*llupoliisina. Sehän se nykysuomessa on tärkeysjärjestyksessä ensimmäinen korjattava epäkohta, ainakin näiden maailmanparantajien mielestä.

Kari Virtanen

Epällyksi jää Kalske itse, kuten niin monesti muulloinkin.

Lasse Laaksonen

Onneksi varmasti systeemi toimii toisinkin päin. Kun on ilmiselvästi syytä epäillä rikoksesta, niin mitään ei tutkitakaan eikä syytteeseen aseteta.

Silloinhan keskimäärin virheet kumoavat toisensa.

Ironiavaroitus.

Pekka Liimatainen

Tämä menee Kalskeella samaan piikkiin kuin Halla-ahon syyttäminen. Eli ei mitään oikeaa syytä, vain oman arvovallan takia syytetään ja saadaan syylliseksi. Halla-ahokin totesi niinkuin koraani opettaa, siitä saivat Illman/Kalske syyllisen aikaiseksi. On suomessakin islamin voima jo suureksi havaittu. Tässä tapauksessa on muut syyt tulleet niin isoiksi että syyttäjät ovat katsoneet edustamansa mahdit tulleen uhatuksi. Maahanmuutajan lapsi, he ovat yläpuolella länsimaisen oikeukäsityksen. Siispä syyttämään. Vaan toivottavasti tästä tulee niin iso haloo ettei Kalske tälläistä vääryyttä saa läpi.

Käyttäjän HeikkiSantala kuva
Heikki Santala

KIITOKSET !

Ovat kaikki niin hyviä kommentteja, että on syytä lämpimästi niistä kiittää; kiitos !

Käyttäjän AnteroTossavainen kuva
Antero Tossavainen

"Matti Heikkinen19.4.2013 15:57 Tämä nyt haisee siltä, että on tuomio on jo varma, syytettä vain vielä mietitään."

Oma näkemykseni on samankaltainen, kuin Heikkisen.
Luultavasti "hyvä-sisko-järjestöt" on hoitamassa asiaa.

Mauri Hyhkö

Ei ole syyttömiä, on vain väärin kuulusteltuja. Rangaistus on päätetty, nyt vain pitää saada sopiva tuomio sille.

Käyttäjän paulisumanen kuva
Pauli Sumanen

Kun opettajaa tarpeeksi kauan pidetään löyhässä hirressä, ihmiset alkavat pitää häntä syyllisenä. "Jotain rikollistahan sen on ollut pakko tehdä, kun sitä ei kerran vapauteta epäilyistä" - periaatteella.

Sitten on paljon niitä, jotka ajattelevat kuin yksi tuttu lääkäri: "Ei ole tervettä ihmistä - on vain ihmisiä, joita ei ole tutkittu tarpeeksi."

Suomen laissa on pari kohtaa, joissa epäillyn tulee osoittaa syyttömyytensä. Antti Korhosen tapaus ei kuulu niihin.

Jaakko Paavilainen

"Suomen laissa on pari kohtaa, joissa epäillyn tulee osoittaa syyttömyytensä."

Kuten esimerkiksi veropetos...

Käyttäjän paulisumanen kuva
Pauli Sumanen

Korhosta rangaistaan jo sillä, että juttua pitkitetään. Ihmiset alkavat helposti ajatella tutun lääkärin tavoin: "Ei ole tervettä ihmistä - on vain ihmisiä, joita ei ole tutkittu tarpeeksi."

Suomen laissa on vain pari kohtaa, jossa epäillyn pitää osoittaa syyttömyytensä eikä Antti Korhosen tapaus ole sellainen.

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari

Puolasta on peräisin mustan huumorin aforismi (S. J. Lec):
"Erehtyivät henkilöstä, mutta luovuttivat toki ruumiin lojaalisti omaisille."

Reijo Tossavainen

Ei liene vaikeaa arvata, mikä lopulta on Kalskeen näkemys asiasta.

Käyttäjän AnteroVehvilainen kuva
Antero Vehvilainen

Valitan että Meidän oikeuslaitoksemme on näin paljon sanoisinko näivettynyt ja perässä juoksija.

Kalske, onko korkein oikeusviranomainen jolle voi tehdä kansalaisvalituksen? Kalskeelta ei selkeätä kielteistä kantaa vaalirahoituksesta.

RAY/Veikkauksen rahan jakajat jäävejä (pahin Heistä, Vanhanen), Valtion Asunto Rahasto rahan jako, osittain laitonta, Säätiöiden toiminnan laillisuuden seuranta täysin hakoteillä!

Mikäli ei ole, (vai onko se vain tahdon puutetta) oikeusviranomaisilla eväitä Kaiken laisten Säätiöiden (veron kierto paikkojen, aikoinaan vain hyvään tarkoitukseen perustettujen yhteisöjen varojen huom. säilyttämiseen, on nyt joka liikemiehen unelman täyttymys keinotteluun, kuten eräs tunnettu perheyrityksen omistaja sanoin Minulle, kun on niin helppo perustaa Säätiö jokseenkin mihin tarkoitukseen tahansa) seurantaan ja puutumista epäkohtiin, ilman että Kansalaisten kantelun jälkeen tapahtuu tai ei?

Kaikilta tai melkein kaikilta Säätiöiltä tulisi jo kilpailullisista syistä poistaa yleishyödyllinen käsite ja asettaa verotuksellisesti samaan asemaan kuin muutkin yhtiöt, jolloin olisivat pakollisia ilmoittamaan viranomaisille tulot, menot, voitot ja tappiot eli täydellinen kirjanpidollinen veroselvitys.

Entä lahjonta tapaukset, kuinka monta poliitikkoa on tuomittu?
Oikeusviranomaiset ovat liian riippuvaisia Eduskunnasta, joka vaarantaa Oikeuslaitoksen puolueettomuuden.

Entä näiden Oikeusoppineiden ammattitaito, eihän ”maallikko” tietenkään ole oikeutettu sitä ammattitaitoa arvostelemaan?

Mutta kun Minä koko työelämäni ja lyhyen opiskelun ajanjakson kohta 70 vuotta olen aina vain pääasiassa arvostanut ihmisiä ammattitaidon mukaan, (isä vainaja, tunnollinen, rehellinen, uskovainen, sotaveteraani, säästäväinen, oman alan ammattilainen kertoi, nautin työstä vaikka paskaa luodessa kunhan se on rehellistä)!

Joten uskallan maallikkona ihmetellä seuraavia asioita:

Miksi tuomiot ovat samankaltaisista oikeustapauksista huomattavia eroja tuomioiden pituuksissa?

Miksi tuomiot eri oikeusasteissa samasta oikeustapauksesta, vaihtelee, eteen ja taaksepäin jopa takaisin, vaikka kaikki tuomarit ovat käyneet oppimassa saman oppimäärän ja lukevat samaa kirjaa eli Suomen Lakia?

Mielestäni ei riitä selitykseksi, että toiset tuomarit ovat vanhempia, tunnollisempia, ahkerampia, älykkäämpiä, rehellisempiä, puoluepoliittisesti vasemmistolaisia tai oikeistolaisia, koska silloin ei toteudu Suomen Perustuslaki, olemme yhdenvertaisia!

Todellisuudessa tuomioiden vaihdellessa eri oikeusasteissa, kuka voi varmuudella sanoa että tuomio on oikeudenmukainen? Ainoastaan voimme todeta että viimeisessä oikeusasteessa tuomio oli se mikä se oli ja siitä oikeudenmukaisuudesta tulee lopullinen tuomio vasta, siellä taivaallisessa oikeudessa!

Tuomioiden vaihteluun samankaltaisissa oikeustapauksissa, suurimmat vaikutukset ovat puolustusasianajajien kalleus, hyvyys, ahkeruus, tunnollisuus, kokemus ja ammattitaito, jotka maallisessa oikeudessa ratkaisevampia, kuin istuvan tuomarin osaaminen, kuten olemme monesti joutuneet toteamaan!

Minun näkemys olisi se, että istuvat tuomarit pitäisi lähettää lyhyelle huippu kurssille, jossa opetetaan yhtenäisille linjoille, valituksien vähentämiseksi, oikeustapausten lyhentämiseksi ja saadaksemme usko tuomareihin joka kuitenkin on tärkeintä! Koska monet oikeustapaukset ovat erittäin vaikeita ja sitä kautta myös tuomioiden oikeudellisuus joutuu useasti kyseenalaiseksi.

Mikäli epävarmuus ja epäluottamus Suomen Oikeusjärjestelmään horjuu, vastuun siitä saavat kantaa Istuvat Tuomarit mm. Valtakunnansyyttäjä!

Mitä tulee opettaja Anttiin tapaukseen eli irtisanomiseen!

Minun mielestäni Helsingin kaupungin Opetusviraston tulee pikaisesti, heti kun se on mahdollista, ettei kenenkään oikeusturvaa rikota, perua Antin irtisanominen.

Myöntää että irtisanomisessa on tapahtunut virhe ja vapaaehtoisesti sopia korvauksesta laittomasta irtisanomisesta, jolla myös tunnustuksen myötä, palautettaisi Antin opettajan kunnia!

Hämeenlinnassa
21.4.13
Antero Vehviläinen

Käyttäjän HeikkiSantala kuva
Heikki Santala

KIITOS Antero kommenteistasi !

Siinä on meille tuhti paketti pohdittavaksi.

Kyllä tässä nykymenossa riittää ihmettelemistä. Mihin tämä meno oikein päättyy. Näin ei voi ilman vaurioita ian kaiken jatkua. Onko lopulta niin, että "oikeutta ei saa, ken ei sitä itse hanki" ?

Kun olen asioinut sotaveteraaniemme luona Kaunialan sotavammasairaalassa, niin pintaan on kyynelten lisäksi noussut suuri häpeä ja vahva suuttumus, veteraanien asioiden hoitamisen häpeällisestä unohtamisesta.

Rehellisyys ja oikeudenmukaisuus on yhä enemmän ja enemmän kateissa. Aivan huipulta lähtien. Kaikenlainen kähmintä näyttää olevan hyväksyttävää. Sen sijaan, että siitä joutuisi vastuuseen.

Ei ihme, että kansalaisten luottamus poliittiseen järjestelmään on romahtanut. Niljakas puoluepolitikointi ylittää kaiken kohtuuden.

Samoin on käynyt oikeuslaitokselle. Maan eturivin oikeusoppineiden kannanotot on sivuutettu; esimerkikksi eduskunnan valiokunnissa.
( http://heikkisantala.puheenvuoro.uusisuomi.fi/1364... ).

Lakien perustuslaillisuuden jälkivalvonta, eli tuomioiden lailillisuuden varmistaminen, puuttuu meiltä lähes kokonaan. Lainsäädäntö ja tuomiovalta ovat käytännössä samoissa eduskunnan käsissä. Perustuslain mukainen, riippumaton oikeuslaitos on täyttä harhaa.

Mitä enemmän miettii, sitä enemmän on hämillään. Päätänkin tähän, etten pilaa päivääsi pahemmin !

Hyvää kevättä !

Käyttäjän POOL kuva
Olli Porra

Vehviläinen osui terävästi asian ytimeen, kun hän totesi mm.:
- Oikeusviranomaiset ovat liian riippuvaisia eduskunnasta, mikä vaarantaa oikeuslaitoksen puolueettomuuden.
- Kuinka monta poliitikkoa onkaan tuomittu lahjusten vastaanottamisesta?
- Miksi tuomiot ovat samankaltaisissa oikeustapauksissa täysin erilaisia?
- Miksi tuomiot samasta asiasta eri oikeusasteissa vaihtelevat?

Voi olla, että tietyt säätiöt, erityisesti ruotsinkieliset, toimivat sääntöjensä mukaan jakaessaan rahoja "yleishyödyllisiin tarkoituksiin", mutta miksi tukia vastaanottavaa poliitikkoa ei tulkita lahjusten vastaanottajaksi? Hänellähän on ilmiselvästi ainakin mahdollisuus toimia lahjoittajan toiveiden mukaisesti.

Ettei vain syynä olisi ikivanha viisaus: sen lauluja laulat, jonka leipää syöt. Eli se siitä puolueettomuudesta ja väitetystä vähäisestä korruptiosta.

Käyttäjän HeikkiSantala kuva
Heikki Santala

Olli,

pahoitteluni, että meni melkein vuosi, ennen kuin palasin sivulle ja kommenttiisi: mutta enpäs unohtanut :)

Eipä kommenttiisi voi muuta sanoa, kuin että noin on.

Kehitystä on nyt kuitenkin napanuoran katkaisemisessa poliittiseen ohjaukseen tapahtunut, kun OM asetti keväällä selvitysmiehet selvittämään tuomioistuinviraston perustamista, eli oikeushallinnon irrottamista OM:stä. Ehkä jopa joskus toteutuukin!

Kiitos palautteestasi ! Ja hyvää syksyä 2014 !

Toimituksen poiminnat