HeikkiSantala Iskee avoimesti; perinteisten arvojen puolesta

Väyrynen vahvoilla keskustan puheenjohtajan vaalissa

  • Väyrynen: Näinhän tässä on pitänyt käydä ! (Kuva IL/ John Palmen)
    Väyrynen: Näinhän tässä on pitänyt käydä ! (Kuva IL/ John Palmen)

 

Keskusta pyrkii kesäkuun puoluekokouksessa eliminoimaan Paavo Väyrysen (kesk) puolueen puheenjohtajavaalista. Toinen puheenjohtajaehdokas on Juha Sipilä. Yhteen puolueen jäseneen kohdistettu hanke on yhdenvertaisuuden vastainen. - On aihetta tutkia lakia.

 

Yksilöä suojaavat mielivallalta perustuslaissa taatut perusoikeudet; tässä erityisesti yhdistymis- ja mielipidevapaudet ja yhdenvertaisuus. Laki on yksilön puolella.

 

Kyse on Keskustan linjariidasta, sekä puolueen kannatuksen romahtamisesta Sipilän kaudella 24 %:sta (2012) nykyiseen noin 15 %:iin.

 

Riita johtuu Juha Sipilän lestariolaisesta komentojohtamisesta, sekä alkiolaisuuden syrjäyttäneestä oikeistopolitiikasta kokoomuksen kainalossa; käytännössä apupuolueena.

 

Kun alkiolaisten varoituksia väärästä politiikasta ei kuunneltu, perusti Väyrynen 2016 Kansalaispuolueen (KP) jatkamaan perinteistä alkiolais-keskustalaista politiikkaa.

 

Sääntöihin vetoamalla puoluejohto vaatii Väyrystä eroamaan KP:n jäsenyydestä, lakkauttamaan puolueen ja sitoutumaan Keskustan pysyväksi jäseneksi. Vaatimus on yhdistymisvapauden ja sääntöjen vastainen.

 

Yhdistyslaissa, kuten myöskään puolueen perusjärjestön säännöissä ei kielletä henkilöä olemasta yhtaikaa kahden puolueen jäsenenä. Väyrysen kaksoisjäsenyys on siten sekä yhdistyslain että perusjärjestön sääntöjen mukaisesti laillinen; eikä siten voi olla vaalikelpoisuuden este.

 

Keskustan sääntöjen 4. pykälän mukaan ”perusjärjestön jäsen tai jäseneksi pyrkivät eivät saa kuulua muuhun puolueeseen.” Keskustan sääntö ei kuitenkaan ole autonomisen perusjärjestön jäsentä oikeudellisesti sitova; se on lähinnä moraalisluonteinen löysä ohje.

 

Keskusta on liittomuotoinen yhdistys ja sen jäseniä ovat perusjärjestöt. Näiden jäseniä taas ovat yksittäiset henkilöt. Molemmilla järjestöillä on omat itsenäiset sääntönsä.

 

Perusjärjestön jäsen on jäsenyyssuhteessa vain perusjärjestöönsä, ei Keskustaan. Keskustalla ei ole toimivaltaa perusjärjestön jäseneen, jota sitoo vain laki ja oman perusjärjestön säännöt.

 

Keskustan sääntöjen mukaan puheenjohtaja valitaan perusjärjestöjen henkilöjäsenistä. Tämä on ainoa ja yksiselitteisen selvä vaalikelpoisuusehto. Muita sääntöehtoja ei ole.

 

Väyrynen on Keskustan perusjärjestön Keminmaan keskustaseuran jäsen, ja täyttää näin sääntöjen ehdot. Väyrysen vaalikelpoisuus on sääntöjen mukaan aivan selvä.

 

Puoluejohto tilasi säännöistä asiantuntijalausunnon. Heppoinen lausunto on pelkkä selvitys ja ohjeistus tilaajalle, miten Väyrysestä päästään eroon!

 

Toisen lausunnon mukaan tuon selvityksen mukaiset puoluekokouksen päätökset olisivat Suomen oikeuskäytännön vastaisia. Väyrynen voisi hakea käräjäoikeudelta päätösten mitätöimistä ja toimeenpanokieltoa.

 

Väyrynen näyttää kuitenkin - tukevan oikeudellisen tuen lisäksi – saavan puoluekokoukseen presidentinvaalin tuloksen perusteella niin vahvan kannatuksen, että ylilyönnit voidaan välttää.

 

Väyrysen syrjäyttäminen on hankalaa!

---

PS: Vähän räväkämpi versio (Ilkka ja Pohjalainen):

https://www.ilkka.fi/mielipide/yleis%C3%B6lt%C3%A4/lukijoilta-v%C3%A4yrynen-vahvoilla-keskustan-puheenjohtajan-vaalissa-1.2549544

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

10Suosittele

10 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (47 kommenttia)

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Asiaa käsitellään varmaankin vielä oikeusistuimissa.

Käyttäjän HeikkiSantala kuva
Heikki Santala
Käyttäjän RitvaPuolakka kuva
Ritva Puolakka

Olisiko Sipilä niin kaheli, että antaisi asian mennä oikeuteen? Näin maallikkonakin kun on tavannut noita sääntöjä, niin tuntuisi perin merkilliseltä, että tätä oikeudessa alettaisiin puimaan.

Blogisti tässä hyvin kertoikin, mistä on kysymys ja myöskin Kari Uoti on tehnyt Väyryselle oman lausuntonsa.

Juha Hämäläinen

Kari Uoti tuntee joo lain molemmat puolet, laillisen ja laittoman. Mies paikallaan asiaa selvittämään.

Käyttäjän RitvaPuolakka kuva
Ritva Puolakka Vastaus kommenttiin #4

Joo, en väitä vastaan;) Varmasti osaa lukea lakia ainakin kahdelta kantilta. Hyvä vaan, että kovan kaliiperin mies nousi Väyrystä puolustamaan.

Laitetaan tähän Iltalehden artikkeli, jossa on Uotin lausunto sanasta sanaan. http://www.iltalehti.fi/politiikka/201802092200732...

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen Vastaus kommenttiin #6

Lauri Tarasti vs. Kari Uoti. Ja Uoti on sinun mielestäsi kovan kaliiberin mies!!?

Käyttäjän RitvaPuolakka kuva
Ritva Puolakka Vastaus kommenttiin #9

Uoti ei kuvia kumartele, joten hän tarjoutui ilman palkkiota laatimaan vastineen keskustan kannanottoon.

Tarastin lausunto tarvitsekin kunnon vastuksen. Ei siihen varmasti moni olisi kyennytkään, vaan tarvittiin Kari Uoti. Onneksi Suomessa on vielä näitä ihan itsenäisesti ajattelevia yksilöitä, joille ei kenenkään nimi ole liian pyhä.

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen Vastaus kommenttiin #10

Ja ilmaiseksihan saa parasta laatua?

Käyttäjän RitvaPuolakka kuva
Ritva Puolakka Vastaus kommenttiin #15

Joskus sitä ihminen tekee ilman palkkiota työtä jonkun hyväksi katsomansa asian eteen. Itsekin olen kaksi vuotta tehnyt ilmaiseksi kiristyskirjeiden uhrien eteen töitä. Katson onnistuneeni tähän mennessä aika hyvin, kun virkamiesten silmät ovat viimeinkin alkaneet aueta. Mielestäni Uoti teki hyvän työn, johon moni ei edes olisi pystynyt rahastakaan.

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen Vastaus kommenttiin #18

Rahavirroistahan ei ole muuta tietoa kuin Väyrysen sana. Itse olen sitä mieltä, että maksettaessa lausunnonantaja paneutuu työhönsä kun taas ilmaiseksi voi antaa "hyviä neuvoja" ilman, että perehtyisi asiaan ollenkaan.

Uotin uskottavuutta Tarasteen rinnalla nakertaa paitsi tuo lausunnon ilmaisuus, sen nopea julkaiseminen, Uotin kokemus ja asema, Tarasteen ylivertainen kokemus yhdistys- ja puoluelain asiantuntijana, myös Uotin kokemattomuus ja asian osaamattomuutensa.

Uoti oli ihan metsässä arvioissaan, mitä oikeus voisi tehdä, jos Väyrynen ryhtyisi oikeustaisteluun. Ei oikeudella ole oikeutta puheenjohtajavalintaan yli puoluekokouksen päätöksen. Oikeus voisi korkeintaan päätöksenään määrätä puoluetta järjestämään ylimääräisen puoluekokouksen. Oikeus ei voisi mitenkään mitätöidä äänestystulosta ja saattaa puoluetta asemaan, jossa sillä ei olisi puoluejohtoa, kuten Uoti arvioi.

Käyttäjän RitvaPuolakka kuva
Ritva Puolakka Vastaus kommenttiin #21

Minä nyt luotan tässä blogissa Santalan asiantuntemukseen sekä Uotin aiemmin antamaan vastineeseen. Jos asia menee oikeuteen, niin siellähän asia sitten ratkaistaan, ja uskon että Väyrysen hyväksi.

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

Milläköhän eväillä sinä kutsut Heikki Halilan ja Lauri Tarastin lausuntoa "heppoiseksi?" Nuo herrat ovat olleet jo vuosikymmeniä maan parhaat yhdistyslain tuntijat.

Käyttäjän HeikkiSantala kuva
Heikki Santala

Jouni,

lainasin Väyrysen sanontaa. Ja sehän on vain mielipide.

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen
    Puoluejohto tilasi säännöistä asiantuntijalausunnon. Heppoinen lausunto on pelkkä selvitys ja ohjeistus..

En nähnyt lainausmerkkejä tai viittauksia Väyrysen lausuntoon tekstissäsi!

Käyttäjän HeikkiSantala kuva
Heikki Santala Vastaus kommenttiin #16

Harri,

se on lainattuna myös kirjoittajan mielipide; ei muuta.

PS: aikoinaan on tullut työkseen tutkittua eri tekijöiden - myös Tarastin - alan teoksia; erityisesti lain tulkintojen osalta. Ja niissä on eroja. Tarasti on arvostettu asiantuntija.

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen

Väyrysen hanke on Keskustan sääntöjen vastainen, kuten puoluehallituksen teettämä selvitys osoittaa. Väyrysen hankkima lausunto kalpenee uskottavuudessaan täydellisesti. Kuka pitää Uotia merkittävänä yhdistyslain tuntijana? Lähellekään Lauri Tarasteen veroisena?

Uotin lausunnon tulkinta ja varsinkin sen loppukaneetti oli yhdistyslain vastainen: eihän oikeus määräisi puoluetta olemaan noudattamatta puoluekokouksen päätöstä niin pitkään, kunnes Väyrysen kanne puoluetta kohtaan saataisiin ratkaistuksi. Puolueen säännöissä puheenjohtaja valitaan puoluekokouksessa. Oikeus voisi korkeintaan, Väyrysen voittaessa, määrätä pidettäväksi ylimääräinen puoluekokous. Mutta kuten ylempänä totesin, Väyrysen voitonhaaveet oikeussalissa ovat olemattomat.

Todennäköisyys, että Väyrynen ylipäätään riitauttaisi puolueen päätöksen hänen ehdokkuutensa estämisestä, on sekin varsin pieni. Kuinka monta Väyrys-mukia Väyrysen on myytävä selvitäkseen Keskustan asianajokuluista? Mukirahoilla saattaa olla enemmän hyötyä Kansalaispuolueen vaalikassassa.

Keskustalla on toki mahdollisuus päästää Väyrynen puoluekokoukseen jäsenenä ja osallistumaan puheenjohtajavaaliin. Väyrysen mahdollisuus Sipilää vastaan on sekin olematon. Väyrynen saa julkisuushyödyn joka tapauksessa, joten Sipilä voi laskea asian niinkin, että hän saa parhaan hyödyn tilanteesta ottamalla Väyrysestä murskavoiton puoluekokouksessa.

Itseäni lähinnä huvittavat nämä Väyrysestä intoilevien kommentit Väyrysen alkiolaisuudesta. Santeri Alkiohan oli Euroopan yhteisen puolustuksen kannalla, tavoitteli eurooppalaista yhteisvaluuttaa ja olisi halunnut Neuvostoliiton vastapainoksi USA:n mallin mukaisen eurooppalaisen liittovaltion. Mikä Väyrysen linjassa on oikeasti tämän Santeri Alkion näkemyksen mukaista?

Väyrysen poliittinen linja ei ole Alkiosta. Se ei ole myöskään Paasikivestä. Se on Väyrysestä itsestään. Toki linjassa on sen verran kekkoslaista, että oman valta-asemansa pönkittämiseksi Väyrynenkin on antamassa suomalaisille kuuluvaa valtaa Moskovaan ja hän on valmis - Kekkosen tavoin - Moskovan reittä pitkin lujittamaan omaa asemaansa Suomen päätösvallan huipulla.

Käyttäjän velitakanen kuva
Veli Takanen

Jos Väyrysen puolueosasto on puheenjohtajan vaalin aikaan puolueen jäsen ja Väyrynen sen ososton jäsen, on Väyrysellä oikeus asettua ehdokkaaksi puoluekokouksessa sanoo erilaiset lausunnot tai nykyinen puoluejohto asiasta mitä tahansa,

Käyttäjän HeikkiSantala kuva
Heikki Santala

Veli,

aivan: se on keskustan sääntöjen mukainen, pj-vaalikelpoisuuden ainoa ehto.

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen Vastaus kommenttiin #29

Keskustan säännöt 4 §: "Perusjärjestön jäsen tai jäseneksi pyrkivät eivät saa kuulua muuhun puolueeseen."

https://www.keskusta.fi/loader.aspx?id=b55a67cf-3f...

Keskustapuolueen sääntöjen mukaan Paavo Väyrynen ei voi olla perusjärjestön jäsen.

Käyttäjän PekkaMansala kuva
Pekka Mansala

"Yhdistyslaissa, kuten myöskään puolueen perusjärjestön säännöissä ei kielletä henkilöä olemasta yhtaikaa kahden puolueen jäsenenä. Väyrysen kaksoisjäsenyys on siten sekä yhdistyslain että perusjärjestön sääntöjen mukaisesti laillinen; eikä siten voi olla vaalikelpoisuuden este".
Tuoko ei siis pidä paikkaansa ? Ei viitsi lukea Yhdistys- tai muutakaan lakia, joten oletan blogistin kirjoittavan oikein.

Vastakkain ovat siis Sipilän / Tarastin mielipiteet, antipatiat ja vallanhimo ja Yhdistyslaki. Mututuntumalla kannatan siis Väyrystä, vaikka en tyypistä pidäkään. Laki nyt vaan näyttäisi olevan Paavo Päivärahan puolella.
Vaikka pitäisikin Uotia Tarasteen veroisena ei pitäminen riitä. Se lienee vain Tarastin lobbattu mielipide.

Jos taas verrataan Sipilän ja Päivärahan moraalia keskenään, enpä vetäisi kumpaakaan mallikansalaisten joukkoon. Tapelkoot keskenään.

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen

Keskustan säännöissä sanotaan selvästi (§ 4):
"Perusjärjestön jäsen tai jäseneksi pyrkivät eivät saa kuulua muuhun puolueeseen."

https://www.keskusta.fi/loader.aspx?id=b55a67cf-3f...

Yhdistyslaki ei toki ota asiaan kantaa, mutta Keskustan sääntöihin asia on kirjattu kovin selvästi.

Käyttäjän VesaLevonen kuva
Vesa Levonen

Kieltämättä Heikiltä hyviä näkemyksiä asiaan.

Käyttäjän joukorep kuva
Jouko Repo

Kirjoituksen mukaan Väyrysen kannatus kun on ilmeisesti niin vahva, että Sipilän johtamasta Keskustasta tulee mahdollisesti jatkossa kesän jälkeen pelkkä inisevä tynkäpuolue, ts. L - positiivinen Kepu. No, ei hätää, koska sehän olisi kaikille asianomaisiille hyvä juttu, koska näin tämä lestadiolaisten vetämä peräpohjolan ikioma ryhmä voi jatkaa keskenään valitsemallaan tiellä kohti parempaa huomista. Ottanevat varmaan myös hukassa olevat orvot Siniset suojiinsa.

Loput Keskustan kannattajat jatkavat sitten vaikkapa uudessa puolueessa Paavo Väyrysen johdolla.

Ei kai tuo sen kummempaa ole, eikä aiheesta edes synny isompaa kinaa.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Mä voin heti lyödä 100e vetoa, ettei Väyrystä valita keskustan puheenjohtajaksi.

Kuka haluaa tienata :)

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen

Minä lyön kernaasti samanlaisen vedon!
Nyt olisi jo kaksisataa euroa helppoa rahaa tarjolla jollekulle.

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu

Ei taida olla tungosta luukulla?

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen Vastaus kommenttiin #25

Ei ole vielä tullut kyselijöitä...

Käyttäjän velitakanen kuva
Veli Takanen

Edes Väyrynen itse ei löisi kanssasi vetoa.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

ritalahan on yhdistyslain erikoisasiantuntija.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

ritalahan on yhdistyslain erikoisasiantuntija.

Käyttäjän maxjussila kuva
Max Jussila

Väyrynen on nostanut Suomen poliittisen komedian aivan uudelle tasolle.

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen

Voisi lähteä Stillerin kanssa pubikiertueelle.

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu

Mistäs sen tietää, vaikka lähtivätkin...

Käyttäjän HeikkiSantala kuva
Heikki Santala

Kiitoksia kaikista kommenteista !

Koetin vain tutkiskella mitä laki ja säännöt asiasta sanovat; ja vain sellaisina kuin ne kirjoitettu; ei muuta.

Tulkinnat taas ovat vain mielipiteitä; tässä tapauksessa vahvasti poliittisia tarkoituksenmukaisuuksia, puolin ja toisin.

Mielenkiintoinen tapaus. Väyrysmäinen !

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu


...
Perusjärjestön jäsen tai jäseneksi pyrkivät eivät saa kuulua muuhun puolueeseen.
...


Puoluevaltuusto voi puoluehallituksen esityksestä erottaa jäsenyhdistyksen,
1) jos sen toiminta on puolueen periaatteiden, ohjelman tai sääntöjen vastaista;
...

Vaikea tuota on muuten lukea kuin, että perusjärjestön jäsen ei saa kuulua muuhun puolueeseen. Väyrynen kuuluu kansalaispuolueeseen, joten jos perusjärjestö hyväksyy sen, perusjärjestö rikkoo puolueen sääntöjä.

Sääntörikkomuksen perusteella taas perusjärjestön voi erottaa.

Tuo homma olisi vain pitänyt hoitaa heti. Valitettavasti Sipilä vain on liian kiltti mies, eikä pistänyt puoluetta hoitamaan asiaa. Nyt on vähän myöhäistä tehdä muuta kuin korjata tuo sääntöjen pieninkin epäselvyys.

Pääministerin taas on täysin turha hukata aikaansa Väyrysen vaalipaneeleihin. Pääministeri tekee pääministerin töitä ja se joko riittää tai sitten ei. Mutta ihmettelisin, että puheenjohtajaa vastaan hyökkäämällä mitään myönteistä rakennettaisiin. Jos haluaa haastaa puheenjohtajan, kannattaisi keskittyä siihen, mitä uutta lisäarvoa pystyisi tuomaan. Ei suinkaan siihen, mitä kaikkea vastaan on.

Käyttäjän HeikkiSantala kuva
Heikki Santala

Juho,

noinhan se äkkiseltään näyttää, mutta ei juridisesti ole. Ei myöskään Tarastin mukaan.

Jos halutaan tuo lopputulos, niin pitää ottaa tueksi, henkilöjäsentä oikeudellisesti ei sitovan keskustan sääntöjen 4. pykälän tulkinta, eli mielipide. Sen Tarasti on tehnyt ilman perusteita.

Osaltani toistan vain kirjoitettuja sääntöjä.

Se miten Sotkamossa käy, on näin sivulliselle viihdekysymys.

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu

Suurin osa keskustan ulkopuolisista tuntuu kuitenkin olevan sitä mieltä, että Väyrysen erottamatta jättäminen on käytännössä ollut 4. pykälän 'unohtamista' ja osoittanut piittaamattomuutta edes omista säännöistä. Sen on voinut perustella vain sillä, että Väyrynen ei yritä toimia kahdessa puolueessa ja tahallaan keskustaa vahingoittaen. No, ei kannattaisi uskoa ihmisistä hyvää...

Huomaan, että täälläkin moni on huolissaan aidosta alkiolaisuudesta ja siitä, miten keskusta sitä toteuttaa. Kuin myös muutenkin siitä, että Sipilän johtama keskusta on menettämässä kannatustaan. Vaikka todellisuudessa kumpikaan asia ei kiinnosta heitä pätkääkään. Epäilen, että suunnilleen minä taidan olla porukasta ainoa, joka myös äänestän keskustaa. Suurin osa muista tuskin harkitseekaan sitä riippumatta siitä, johtaako keskustaa Sipilä, Väyrynen vai joku muu.

Joillekin muille Sotkamon valinnat ovat muutakin kuin viihdekysymys. Minulle ja monelle muulle keskustalaiselle ne ovat muutakin. Niillä ratkaistaan osaltaan, mitä merkitystä keskustalla on tulevaisuudessa.

Käyttäjän HeikkiSantala kuva
Heikki Santala Vastaus kommenttiin #33

Juho,

ei ole tarkoitus nälviä, vaan olla asettumasta millekään puolelle.

Kokouksen linjavalinnat ovat todellakin aivan muuta kuin viihdettä: oikeistopolitiikka vai punamulta. Edellinen on johtanut alamäkeen.

Pekka Iiskonmaki

Alkio oli myös hyvin rajoittunut ja lapsuuden traumatisoima puusilmä.

Käyttäjän HeikkiSantala kuva
Heikki Santala

Pekka,

juu, ei se minullekaan mikään uskonto ole; osalle kepulaisia kyllä ;)

Käyttäjän velitakanen kuva
Veli Takanen

Olen jo muutaman kerra ihmetellyt Väyrystä koskeviin blogeihin ilmestyviä syvästi häntä vihaavia henkilöitä. En ymmärrä, mistä tämänkin blogin muutaman kirjoittajan hyökkäykset Väyrystä kohtaan johtuvat.

Onhan Väyrynen erikoinen persoona politiikassakin. Mediakin on rakastanut yli viisikymmentä vuotta Väyrystä ja samalla vihannut. Helppoja jutunaiheita on riittänyt.

Kun katsoo Väyrysen aikaansaannoksia politiikassa, ovat ne nollatasoa. Mies ei ole ollut edes pääministeri koko uransa aikana. Ehkä se on Väyrysen tapa toimia, joka saa ihmiset hakkaamaan kiihtyneessä mielentilassa näppäimistöä, aina, kun Paavon nimi putkahtaa otsikkoon.

Käyttäjän HeikkiSantala kuva
Heikki Santala

Veli,

ei Väyrynen tosiaan jätä "väyrysvammaisia" kylmäksi. Median jätejournalismilla ei hänen kohdallaan myöskään tunnu olevan rajoja.

Poliittisista aikaansaannoksista kannattaa lukaista Wikipediaa.

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen

"Ehkä se on Väyrysen tapa toimia, joka saa ihmiset hakkaamaan kiihtyneessä mielentilassa näppäimistöä,.."

Jos ajatellaan, että menestymään pyrkivän poliitikon tulisi käyttäytyä valtiomiesmäisesti ja arvokkaasti, niin yhdistetty muki- ja kirjakauppias ei havittele menestystä.

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen

Kuka Väyrysestä pitäisi? No, tietenkin Väyrynen itse? Toisaalta en häntä kyllä kovin kovasti ole huomannut vihattavankaan. Onhan hän koko valtakunnan pelle ja sinällään vetovoimainen väriläiskä. Missä ongelma, siellä on Paavo lypsyllä ja missä Paavo, siellä ongelma.

Ilman Paavoa politiikka olisi paljon köyhempää.

Käyttäjän kraavi95 kuva
Keijo Räävi

Toivottavasti Väyrynen voittaa.

Käyttäjän Lokari kuva
Pekka Pihlanto

"Yhdistyslaissa, kuten myöskään puolueen perusjärjestön säännöissä ei kielletä henkilöä olemasta yhtaikaa kahden puolueen jäsenenä. Väyrysen kaksoisjäsenyys on siten sekä yhdistyslain että perusjärjestön sääntöjen mukaisesti laillinen; eikä siten voi olla vaalikelpoisuuden este."

Ei kaikki ole sallittua, mitä ei ole katsottu aiheelliseksi itsestään selvyytenä kieltää. Sääntöjen tulkinnassa on käytettävä myös järkeä. Ei perustuslain yhdistymisvapaus sitä tarkoita, että kansalainen voisi olla samanaikaisesti erilaisten aivan vastakkaisia asioita ajavien yhdistysten jäsen. Kukapa muu kuin Väyrynen tällaisen edes keksisi.

"Keskustan sääntöjen 4. pykälän mukaan ”perusjärjestön jäsen tai jäseneksi pyrkivät eivät saa kuulua muuhun puolueeseen.” Keskustan sääntö ei kuitenkaan ole autonomisen perusjärjestön jäsentä oikeudellisesti sitova; se on lähinnä moraalisluonteinen löysä ohje."

Tässä tulkitaan sääntöjä kuin piru raamattua. Jos näin menetellään, jokainen voi poimia laeista ja säännöistä mielensä mukaisen paletin leimaamalla itselleen ei-sopivat säännökset "moraalisluontoisiksi löysiksi ohjeiksi".

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu

Keskustan säännöissä kielletään perusjärjestön jäsenen kuuluminen toiseen puolueeseen. Koska puolueella ei ole suoraan henkilöjäseniä, niin on kai itsestään selvä, että puolueen perusjärjestöksi pyrkivä yhdistys sitoutuu silloin noudattamaan puolueen sääntöjä perusjärjestön henkilöiden osalta.

Toinen vaihtoehtohan olisi, että puolueen säännöt olisi kopioitava myös perusjärjestön säännöiksi. Jos näin ei tehdä, puolueen sääntö sitoo perusjärjestöä, ellei perusjärjestön säännöissä erikseen mainita poikkeusta. Olisi mielenkiintoista, hyväksyisikö keskusta sellaisen paikallisyhdistyksen, jonka säännöissä sanottaisiin, että yhdistyksen jäsen VOI kuulua myös johonkin toiseen puolueeseen.

Minusta tämä käänteinen ajattelu kertoo totuuden. Yleisempi sääntö pätee, ellei sitä ole erikseen kumottu yksityiskohtaisessa säännössä.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset